tiistai 23. joulukuuta 2014

MY 2014

Joka vuosi täällä blogissa on ollut vuoden lopussa kysely, jossa olen vastaillut kysymyksiin liittyen kuluneeseen vuoteen, eikä 2014 ole poikkeus. Mä istun tällä hetkellä lentokoneessa jossain Suomen ja USA:n välillä, joten ajastin teille vähän luettavaa. Palailen vasta reissun jälkeen tänne niiden juttujen parissa, joten tässäpä siis lyhyesti katsausta mun vuoteen tutun kyselyn muodossa:

P7120168

01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Olen saanut! Koulun alettua elämään tupsahti montakymmentä uutta kaveria ja myös töissä olen tutustunut moneen mahtavaan tyyppiin.


02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Vaikka nyt ensiksi aloittanut opiskelun AMK:ssa ja lisäksi tietenkin paljon pieniä asioita on tullut tehtyä ensimmäistä kertaa.



03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Olen ja edelleen seurustelen ♥



04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Kaikki reissut ihanien ihmisten kanssa, juhannus, matkan varaaminen ja se kun sain tietää päässeeni opiskelemaan JA saaneeni unelmieni työpaikan.



05. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Luulen että joka vuosi sitä muuttuu aina pikkuisen fiksummaksi ja kypsemmäksi, mutta noiden perusjuttujen lisäksi mitään radikaalia muutosta ei varmaankaan ole tapahtunut :)



06. Oletko lihonut? - Enpä oikeastaan, edelleen aika samoissa mitoissa kuin vuosi sitten, paitsi että mun kengänkoko on pienentynyt :D Ei kyllä hajuakaan mistä moinen voi johtua hah!



07. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En ole



08. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En, ja tää on kyllä hassu kysymys koska en usko että edes alkuperäisen kyselyn laatijaakaan tämä on kovin paljoa kiinnostanut :D



09. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - Kaksi tatuointia tuli otettua!


page

10. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - Koulukaverit ehdottomasti! Lyhyessä ajassa meistä on tullut tosi tiivis porukka ja en voisi parempia opiskelukavereita toivoa :)

11. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - Pidin! 

12. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Itseasiassa joo yksi lukiokaveri!

13. Kuoliko kukaan läheisesi? - Valitettavasti, tää on yksi raskaimmista asioista mitä oon kokenut..

14. Missä maissa kävit? - Kesällä käväisin vain Virossa mutta neljän yön päästä tosiaan lähden sinne Jenkkeihin.

P5200432


15. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014? - No vihdoin sen ensimmäisen oman kodin!! Ja iPadin XD

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014? - Ensimmäinen vuosipäivä huhtikuussa sekä opiskelujen aloituspäivä elokuussa :) Ja lisäksi kesäkuun 19. pvä jolloin sain poikaystävän armeijasta lopullisesti kotiin!

17. Mikä oli vuoden 2014 suurin onnistuminen? - Opiskelupaikan saaminen sekä pitkän ja sinnikkään taistelun jälkeen myös haavetyöpaikkaan pääseminen sekä siellä vakkarin paikan saaminen!

18. …ja suurin epäonnistuminen? - Ei tule mieleen mitään suurempaa epäonnistumista paitsi muutamien työpaikkojen sivu suun meneminen harmitti tosi kovin.

19. Kärsitkö vammoista? - En onneksi mitään vakavaa, ainoa mieleen tuleva vamma oli niskan venähtäminen syyskuussa jonka takia olin muutaman päivää liikuntakyvytön :D

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - Varmastikin lentoliput tulevalle reissulle!

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Kavereiden ja Ilarin, aina sama vastaus hehe :D

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Lähinnä oma silloin tällöin

P3211175

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Matkaan, ruokaan(sushiin) ja vaatteisiin.

24. Mistä innostuit eniten? - Työ- ja koulupaikan saamisesta sekä tulevasta reissusta

25. Vuoden 2014 ihmiset: - Ilari, tytöt ja koulukaverit!

26. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Paljon onnellisempi!!

27. Lihavampi vai laihempi? - Vieläkin samoissa mitoissa

28. Rikkaampi vai köyhempi? - Rikkaampi

P8170647

29. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Urheilua ja tentteihin lukemista

30. …entä vähemmän? - Töissä olemista, vaikka rakastankin työtäni niin vapaa-aika on varsinkin syksyllä ollut tosi vähissä..

31. Miten vietit joulun? - No joulu on vasta edessä, mutta luultavasti jouluaatto sujuu Los Angelesissa matkasta toipuen ja bbq-partyja viettäessä.

32. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - En muuttaisi oikeastaan mitään koska kaikki huonommatkin hetket on opettaneet jotain :)

33. Rakastuitko vuonna 2014? - Jooo, joka päivä enemmän ♥

34. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Eipä ollut yhtään

35. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Game of Thrones ja True Blood

P7180227

36. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - En

37. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Kamala myöntää mutten lukenut yhtään kirjaa haha

38. …entä musiikillinen löytö? - Sini Sabotage! Eikai, en kyllä löytänyt mitään uutta :(

39. Mitä halusit ja sait? - Opiskelu- ja työpaikan!

40. Mitä halusit, muttet saanut? - Omaa asuntoa ja iPadia ei vieläkään oo näkynyt, nyyh

41. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Hmm.. Tää on vaikea kysymys koska en rehellisesti taaskaan muista.

42. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Olin töissä, ja kotiin tullessani löysin pikkuveljen ostaman ruusukimpun sekä Ben&Jerry's jätskipaketin (se ei koskaan ole ostanut mulle lahjoja joten tää oli niin suloista♥)

43. Ketä kaipasit? - Ilaria, kun se oli vielä intissä, sekä mun kummipoikaa jota nään aivan liian harvoin.

44. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Kaverit, joiden neuvoihin voin aina luottaa, sekä Ilari ♥

P8120518

MAHTAVAA RUUAN- JA LAHJOJENTÄYTEISTÄ JOULUA KAIKILLE IHANILLE SIELLÄ RUUDUN TAKANA!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

USA PLANS

Elikkäs hurjaa vauhtia lähenevästä reissusta tarkempaa postausta lupailin ja tässä tulisi. Lähdetään siis 22. ja 23. päivän välisenä yönä ajelemaan lentokentälle, ja siitä alkaakin matka pallon toiselle puolelle USA:han. Havainnollistin hienosti tuohon allaolevaan karttaan, että missä päin siellä tullaan sitten kaksi viikkoa pyörimään.

USA_blank_map

Jännitän jo valmiiksi tuota edessä häämöttävää pitkää lentomatkaa, koska mun aiemmat lentokonekokemukset rajoittuu niihin max. kuuden tunnin lomalentoihin etelä-euroopan suuntaan. Nyt onkin kyseessä vähän pidempi rupeama sitä koneen penkkiä kuluttaen, joten toivotaan että kaikki menee hyvin enkä ala panikoimaan :D

cats

Ensimmäisenä kohteena meillä on Los Angeles, jossa viivytään viikko. Ollaan vuokrattu hiukan kaupungin ulkopuolelta (ihan tajuttoman hieno) talo uima-altaineen, jossa asutaan tuo aika. Meitä tosiaan lähtee matkaan viisitoista henkeä joten talon vuokraaminen tuli ehdottomasti edullisemmaksi kuin hotelli.

Losissa aiotaan luultavasti katsastaa ainakin Universal Studios, Santa Monican kuuluisa laituri sekä tietenkin shoppailumahdollisuudet. Lisäksi mennään katsomaan NHL-matsia (jonka lipuista maksoin yli sata euroa?!? Tätä päivää en olisi odottanut ihan heti tulevan että raaskin laittaa tuollaisen summan urheilun katsomiseen hahaa) joka varmasti on myös siisti kokemus!

2

LA:sta suunnataan uudenvuodenaattona San Fransiscoon, josta myös ollaan vuokrattu kaupunkikämppä. Viivytään tuolla vain muutama päivä, mutta suunnitelmissa on ainakin vierailu Alcatrazin vankilassa. Itse odotan suurella mielenkiinnolla tuota, mua kiinnostaa hirveästi kaikki historian karmivat jutut!

k

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, viimeinen etappi reissullamme on mikäs muukaan kuin New York City. Päätettiin paluumatkalla jäädä kolmeksi yöksi vielä ihmettelemään uudenvuoden jälkeistä menoa (lue: alennusmyyntejä) kun kerran tuolla päin maailmaa ollaan. New Yorkissa yövytään ihan vain hotellissa ja sen suurempia suunnitelmia ei olla tuonne tehty. Kolme päivää on todella lyhyt aika noin suuressa kaupungissa joten tuolla  mennään ihan vain fiiliksen mukaan.

Miltäs meidän reissusuunnitelmat vaikuttaa? Olen ihan tajuttoman innoissani ja tuntuu niin uskomattomalta että pääsen ihan oikeasti käymään haaveilemissani paikoissa, ja vielä yhden reissun aikana! Aloitin tänään pakkailemaan, tein tunnin ajan listaa kaikesta tarpeellisesta ja pesin kaksi koneellista pyykkiä. Haastavaa pakkaamisesta tekee se, että reissun aikana lämpöä saattaa Losissa olla jopa +25 astetta, ja New Yorkissa taas jopa -10 mutta enköhän mä jotenkin selviä!

maanantai 8. joulukuuta 2014

OUTFIT

PC040795 PC040797 PC040796
scarf Cubus  jacket&knit BikBok   pants Seppälä  shoes Converse

Päivän asua long time no see! Tosin ei tämän päivän, vaan viime viikon torstain rento ja mulle hyvin tyypillinen asu, jossa huitelin pitkin keskustaa hoitamassa asioita. 

Mun piti tosiaan julkaista nämä kuvat jo aiemmin, mutta tona kyseisenä torstaina meidän kaveriporukkaa kosketti yhden rakkaan ystävän menetys, joten ymmärrätte ehkä ettei blogi ole ollut viimepäivinä ensimmäisenä mielessä. Maailma on kummallinen paikka, voit herätä aamulla hyvillä mielin valmiina uuteen päivään, ja mennä illalla nukkumaan silmät itkemisestä turvonneena miettien miten epäreilua ja arvaamatonta elämä joskus on. Haluankin muistuttaa teitä siellä ruudun toisella puolella nauttimaan joka hetkestä ja arvostamaan läheisiänne, sillä koskaan ei tiedä milloin rakkaalle ihmiselle joutuu sanomaan hyvästit♥

tiistai 2. joulukuuta 2014

WHAT'S UP?

Huh, tuntuu kun siitä olisi pieni ikuisuus kun oon tänne viimeksi kirjoitellut, viimeisin postaus taitaa olla syyskuulta heh.. Onks täällä enää ketään lukemassa? Mulla ei oo muuta pätevää tekosyytä kuin että tämä kulunut syksy on ollut mun tapauksessa aika hullu. Uusi koulu, uudet ihmiset, vakioduunin saaminen ja töissä koulun ohella painaminen on vieneet kaiken ajan ja energian, tosta kaamoksesta puhumattakaan. Muuten elämä rullaa tosi kivasti ja oon onnellinen, mutta nyt kun saisin vielä viskattua itseni vaikka niskaperseotteella takaisin ruotuun myös tän blogin suhteen niin sitten alkais asiat olla mallillaan. Toivottavasti ette oo kaikki sieltä kadonneet!

Mitä sitten mun syksyyn on kuulunut tän hiljaisuuden aikana? No seuraavaa:

IMG_2241

  • No se koulu, viihdyn ammattikorkeassa tosi hyvin ja meillä on mahtava luokka, josta oon saanut monenmonta ihanaa uutta ystävää :)
  • Työt, sain vakkarin paikan ja mun arki koostuukin aikalailla koulun ja töiden yhdistelmästä. Oon oppinut arvostamaan niitä harvoja vapaapäiviä ihan uudella tavalla mutta en kyllä valita, oon onnekas kun saan tehdä duunia josta oikeasti tykkään!

IMG_2099

  • Poikaystävän kanssa on tullut vietettyä paljon aikaa, vaikka ne yhteiset illat ja vapaapäivät onkin kortilla kummankin menojen vuoksi. Kuvassa muuten haettiin Ilarin pikkusisko koulusta ja saatiin kuskata laiska prinsessa pyörän kyydissä kotiin :D


15929366715_f5fe5b8898_o

  • Oon myös yrittänyt mahdollisimman paljon nähdä kavereita, ja ollaan onneksi monia hauskoja iltoja vietettykin. Oon usein miettinyt miten paljon helpompaa kakarana oli ylläpitää ystävyyssuhteita kun ainoat hankaluudet oli valita kenen luokse mentiin koulun jälkeen. Nykyään saa väkisin raivata kalenterista tilaa että ehtis kokoontua porukalla, kamalaa...


15743629737_23796d3f13_o

  • Tehtin myös lokakuussa yhden yön reissu Helsinkiin Ilarin kanssa, jotta saataisiin viettää aikaa yhdessä ja ottaa pieni hengähdys tavallisesta arjesta. Tuolla tuli kyllä syötyä viikon edestä haha, sellaiseksi mun lomareissut aina tuppaa menemään...
  • Otin lokakuussa myöskin kaksi uutta tatuointia.


15743628907_d00d740eee_o

  • Oon myös saanut uuden karvakamun. Luokkakaverin chihuahua (joka aluksi vihasi mua verisesti, aina muristen ja nilkkoja purren kun olin kylässä) vihdoin hyväksyi mut kaverikseen ja nykyään saan annoksen märkiä pusuja kun tyyppi kerjää rapsutuksia sylissä. ♥


15929366855_5d64217721_o

  • Viimeisenä, muttei vähäisimpänä juttu, josta oon tainnut unohtaa mainita täälläkin. Tämän kuun 23 päivä mä nimittäin lähden ensimmäistä kertaa elämässäni Jenkkeihin!! Lähdetään poikaystävän perheen ja serkkujen kanssa matkaan viidentoista hengen porukalla, ja kierretään kolme eri kaupunkia kahden viikon aikana. Oon niin innoissani etten edes käsitä olevani pian lähdössä!!! Voin tehdä tosta reissusta lähempänä vielä postauksen ja kertoa enemmän suunnitelmista, jos jotakuta siellä vaan kiinnostaa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

BIRTHDAY CELEBRATION

P9060678 P9060727 P9060708 P9060692 P9060738

Huh mikä viikko takana, maanantaista perjantaihin koulua sekä töitä, ja eilen juhlistettiin ihanan Julberin kaksikymppisiä. Päivänsankari (alimmassa kuvassa) oli väsännyt hirveät määrät boolia sekä tarjoiluja, ja sai vielä lahjaksi superhienon KitKat-kakunkin! Ilta oli todella hauska kun suurin osa kavereista oli kasassa, ja naurua riitti yöhön asti. Kiitos vielä Julberi<3

Tänään olo ei olekkaan ollut ihan yhtä nautinnollinen. Mulla nimittäin venähti niska eilenillalla, ja tänään herätessäni en meinannut päästä sängystä ylös jäätävän kivun vuoksi. Lääkärissä on käyty ja nyt sitten mennään kipulääkkeiden voimalla melkein liikuntakyvyttömänä muutama päivä... Huomenna olisi tarkoitus lähteä luokan kanssa 'leirikouluun' yhdeksi yöksi, joten saas nähdä miten pärjään siellä :D

tiistai 2. syyskuuta 2014

BAD BLOGGER

P8150593 P8150596 P8150592

Hyi mua! Blogi on saanut olla se joka kärsii eniten tästä syksyn alkamisesta ja uuteen arkeen totuttelemisesta. Tosiaan viime viikon tiistaina astelin ensimmäisen kerran sisään ammattikorkeakoulun ovista ja aikamoista menoa ja meininkiä on ollut siitä saakka koko kulunut viikko. Kotona oon ehtinyt käydä vain pyörähtämässä kun on ollut koulua päivisin, iltaohjelmaa illalla ja töitä vielä siihen päälle. Lisäksi siis sain työsopimukseeni jatkoa ja näillä näkymin meikäläinen hyörii ainakin syyskuun loppuun saakka pikkuisen isommassa myymälässä koulun ohella. Joten siis, iiiisot pahoittelut hiljaisuudesta, mä totesin että parempi olla postaamatta ollenkaan, kuin postata jotain liibalaabaa ilman kuvan kuvaa tai asiaa :D

Nyt kuitenkin olisin tosi utelias kuulemaan, että mistä aiheista ja jutuista te haluaisitte täällä lukea? Tosiaan aikaa on rajallisesti nykyään, joten olisi helpompi suunnitella postauksia kun päässä olisi muutama valmis idea. Postaustoiveita siis kommenttiboksiin!

torstai 21. elokuuta 2014

AUTUMN LIST

Syksy lähestyy hurjaa vauhtia, ja tuo tullessaan ne märät kelit ja pimeyden, mutta onneksi myös monipuolisemmat mahdollisuudet pukeutumisen suhteen. Alkukesästä on aina maailman ihaninta vetäistä ulos lähtiessä päälle pelkät shortsit ja toppi, mutta jossain vaiheessa mä luulen että melkein kaikki alkavat kaipaamaan edes joskus sen neuleen tai pitkien housujen pukemista. Mulle ainakin käy näin vaikka kesäihminen henkeen ja vereen olenkin. Senpä takia kokosin hieman suuntaa-antavan kollaasin sellaisista jutuista, mitä kaipailisin omaan kaappiini syksyn tullessa.

fall14a



  • Uusi nahkatakki on ensimmäisten joukossa hankintalistalla! Mulla on ollut montamonta vuotta käytössä sama nahkatakki, jonka ostin muistaakseni seiskaluokalla, joten _pikkuhiljaa_ kaipailisin uutta rotsia haha!
  • Kengät. Viime syksynä ostetut Vagabondin korolliset nilkkurit kuuluvat edelleen mun lempparikenkiin, mutta niiden kaveriksi tarvitsisin jotkut matalat, joilla jaksaisi tallustella niin töissä kuin koulussakin. Ennen vihasin Dr. Martenseja, sillä näin ne silmissäni aina hevareiden päällä yhdistettynä nilkkoihin asti ylettyvään nahkatakkiin ja rasvaiseen pitkään mustaan tukkaan, mutta nyt oon alkanut lämmetä niille toden teolla! Haluaisin ostaa jotkut laadukkaammat kengät, jotka kestäisivät monta vuotta, joten täytyy ehkä käydä sovittelemassa niitä ihan omaankin jalkaan.
  • Neuleet ja farkut kuuluvat syksyyn, ja niitä voisinkin sulloa kaappiini monenmonia uusia kappaleita. Mulla ei vieläkään ole ihan kunnon farkunvärisiä farkkuja, joten sellaiset kiikarissa siis, ja tarvitseeko neuleita syksyksi edes perustella :D
  • Hatut & huivit ovat mun mielessä aika samaa kastia kuin edellämainitut neuleet ja farkut. Hattuja ihailen aina muiden päässä, mutta en ole vieläkään löytänyt itselleni tähän minipäähän sopivaa yksilöä..
  • Reppu! Oon omistanut repun viimeksi ala-asteella ja nyt kutkuttaisi taas hankkia jonkinnäköinen sellainen. Onhan se nyt oikeestikkin mukavampi kantaa selässä koulukirjoja ja läppäriä sun muuta kun ei tarvitse toinen olkapää maata laahaten roikottaa painavaa laukkua. Sitäpaitsi reput on nykyään niin hienojakin, ei enää niitä perus Dakineita mitkä oli ennen vanhaan niin cool.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

EASY LIKE SUNDAY MORNING

P8170625 P8170639 P8170647 P8170655 P8170661

Sunnuntain alku näytti juuri kuvien mukaiselta; rentoutumista, herkkuaamupalaa sängyssä, simpsoneita ja karvaturri metsästämässä ötököitä ikkunassa. Tällaisia sunnuntaiaamujen kuuluukin olla.

Aamun loikoilun jälkeen lähdin äidin kanssa leffaan katsomaan Kesäkaverit - siinä muuten elokuva jonka jälkeen jää vaan pohtimaan että mihin tää kesä katosi ja miksen ehtinyt tehdä mitään sen kummempaa haha :D Mutta oli kyllä hauska käydä pitkästä aikaa elokuvissa ja leffavalintakin osui oikein nappiin! Huomenna lähteekin käyntiin mun toiseksi viimeinen työviikko, joten loppuillan taidan vaan latailla akkuja. Miten teidän viikonloppunne on sujunut?

perjantai 15. elokuuta 2014

NEW HAIR

P8150589 P8150570 P8150607 P8150575 page P8150577 P8150610
shirt Seppälä | jeans Dr. Denim | cardigan BikBok | shoes Vans

Eilen kävin kampaajalla napsaisemassa hiukset taas lyhyiksi. Aikamoinen kasa hamppua sinne kampaamon lattialle jäikin, ja oon kyllä tosi tyytyväinen! Näissä on nyt melkeimpä pelkästään mun oma väri, jollei oteta huomioon latvoissa vielä näkyviä vaaleita raitoja joten näyttää kuin koko hiusten sävy olisi muuttunut. Nyt on ainakin hiukset terveet ja kuosissa tulevaa opiskelun alkua sekä muutenkin syksyä varten!

tiistai 12. elokuuta 2014

SUSHI

P8120514 P8120516 P8120518

Tää päivä ei alkanut kovinkaan hyvin, sillä mua pisti melkein heti töihin päästyäni ampiainen oikean kainalon alapuolelle. Olin parhaillaan höyryttämässä vaatteita kun tunsin piston kyljessä mutta luulin että se johtui rintsikoiden kaarituesta, kunnes tajusin että ampparihan se oli. Asiakkaina sillä hetkellä olleet teinitytöt varmaan piti mua sekopäänä kun paiskasin höyryttimen maahan ja lähdin juoksemaan takahuoneeseen itkua pidätellen :D

Päivä sai kyllä onneksi pikkuisen paremman lopun, sillä töiden jälkeen lähdin kaverin kanssa hakemaan sushiannokset mukaan ja tultiin meille loikoilemaan leffan ääreen. En vaan voi saada tarpeekseni sushista, niin hyvää, mutta yhyy niin kallista... Täytyy joku kerta testata tehdä itse kotona! Nyt kuitenkin poikaystävän kainalo ja True Bloodin kolmoskausi odottaa, palailen taas!

maanantai 11. elokuuta 2014

OUTFIT 10/8/14

P8100500 P8100509 P8100502 page P8100507 P8100512
sunglasses RayBan | t-shirt NewYorker | skirt Seppälä | shoulder bag from Tallinn | shoes Vans

Eilen vietin superrentoa sunnuntaita ensin Empun kanssa Fontanassa herkutellen, josta päädyinkin yllättäen kavereiden kanssa veneelle. Pari kaveria testasi wakeboardingia, mutta mä tyydyin katselemaan veneestä, sillä homma näytti niin vaikealta haha. Yllänäkyvä asu ei ollut ehkä veneilyyn se kaikkein soveltuvin, mutta tykkäsin kovasti tyttömäisten paidan ja hameen yhdistelmästä uusien Vansien kanssa!